Nyt on taas sellainen olo, että kaikki maailman ongelmat ovat minun vastuullani. On minun syyni, että maailmassa on todella pahoin masentuneita ihmisiä, jotka lopulta päätyvät tekemään itsemurhan, ja riistävät niin itseltään mahdollisuuden vaikuttaa maailman asioihin, vaikka kyllähän sitä jokainen elämä vaikuttaa jollakin tavalla. Jos sinua ei olisi, ystävilläsi ei ehkä olisi ystäviä, vanhemmillasi ei olisi noin ihanaa lasta, sekä kaikki sinut tuntevat henkilöt voisivat jäädä paljosta paitsi. Tällaisina hetkinä haluaisin psykologiksi, koska silloin voisin oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään, ja auttaa ihmisiä. Tiedän itse vanhempieni kautta, miten tärkeä henkilö psykologi on. Minut tuntevat ihmiset voisivat ihmetellä asiaa, koska itse en missään nimessä suostu puhumaan millekkään psykologille, mutta se nyt johtuu luonteestani. Jos ei muuta, niin voinhan vaikka luoda sähköpostin, johon ihmiset, joilla on paha olo, voivat tilittää asioitaan. Hei, sehän kuulostaa jopa ihan hyvältä idealta! Jopa minunkaltaiseni ihmiset voisivat silloin tilittää asioitaan, koska olisin kuitenkin tuntematon, ja voisin tarjota lohdutusta, rohkaista jossakin asiassa, ja olen ihminen, joka ei anna sellaista tyhmää mummohömpötystä, vaan asioita, jotka oikeasti piristävät. Itseäni ajoittaisen pimeyden keskellä on valaissut esimerkiksi mukavat ja rakentavat kommentit ficceihini, jotka on kirjoitettu mukavaan sävyyn. On ihanaa, jos huumoritekstiksi tarkoitettuun tekstiin kirjoitetaan, että nauroi tätä lukiessaan. Tällaisina hetkinä, kuten nytten, tunnen kyllä omantunnonpistoksen, jos tekstini saa jonkin itkemään. Onhan se hyvä, jos saa vaikutettua lukijan tunteisiin, mutta silti.

Odotan aivan kamalasti joulua. Joka kerta, kun saa avata uuden kalenteriluukun, hihkun suorastaan riemusta, että joulu lähenee. Samalla kyllä kasvaa myös huoli siitä, ettei ole vielä kaikille joululahjoja. No, onneksi ne kerkiää vielä tehdä.

Olen löytänyt uudelleen kitaran. Kitaransoitto on ihanaa, ja aika helppoa. Osaan soittaa jo Kotiteollisuuden Tämän Taivaan Alla, ja Minä Olen - kappaleen intron. Stairway To Heaven on sellainen kappale, jonka aion opetella soittamaan, koska isäni esitti tällaisen toiveen, kun osti minulle kitaran. Ja Stairway To Heaven on upea kappale, voi että, miten ihanaa sitä olisi soittaa ja laulaa yhtä aikaa.

Tuntuu, että olen pettänyt blogini, kun en n. kuukauteen kirjoittanut tänne mitään. No, sen voin sanoa, että netti oli poikki kaksi viikkoa, ja meinasin, että kirjoitan tänne vasta, kun olen saanut villapaidan valmiiksi, mutta nyt tuli tällainen fiilis, että pitää tänne tulla kirjoittamaan. Hyvää joulunodotusaikaa sinulle, joka mahdollisesti lukee blogiani :)

Heipä hei. Nyt on iloinen lauantai-ilta meneillään. Kone toimii taas kolmen päivän tauon jälkeen. Päivitykset olivat liian rajut, ja kone simahti. Ihana setäni kävi iltapäivällä laittamassa koneeni taas kuntoon. Ehdin jo pelätä, että kaikki tiedostoni yms. katoavat, mutta täällä ne ovat tallessa, onneksi. On se kätevää, kun on suvussa suuri tietokonenörtti.

Kulunut viikko on ollut aikalailla persiistä. Olen käyttäytynyt kuin maanis-depressiivinen ihminen. Mutta nyt näitä vitutuksien syitä tulemaan.

Keskiviikkona vitutti koulussa kipeä polvi. Siinä on luultavasti kasvuhäiriö. Ihan helvetin kipeä. Liikuntatunti oli kyllä ihana tuon polven kanssa, onneksi sain ottaa hieman kevyemmin. Koulun jälkeen vitutti sitten bändiharkoissa. En kyllä mene enää sinne. Muuten oli ihan kivaa, siis minun sorrotamistani ja soittotaitoni pilkkaamista lukuunottamatta, mutta harkkojen lopussa viisaat päättivät heittää mun kengät roskikseen sillä välin kun olin laittamassa mikin piuhaa varastoon. Että kiitos. Ja mulle ei jääny kaupungissakäymisen takia aikaa lukea bilsan kokeisiin. Niin, ja kone oli päättänyt tällöin olla toimimatta.

Torstai nyt oli vittumainen päivä ihan yleensäkin. Koulussa mut lyötiin kummiksi, ja viimeinen tunti oli yhteinen liikkatunti kummioppilaitten kanssa. Jeejee. Mun kummioppilas on kamala pikkupiru, mutta mikäs siinä. Ja hirveä takertuja. Noh, koulun jälkeen tuli kotiin. Jouduin kantelemaan todella monia lihapolarin muovilaatikoita, jotka olivat täynnä tavaraa, äidin kanssa kipeillä hauislihaksilla. Sitten seuraavana ohjelmassa oli bändiharkat meidän ohjaajamme kanssa. Keskiviikkosin on siis harjoitukset ilman meidän opettajaa. Siellä nyt meni ihan hyvin, paitsi että eräs rumpali päätti pistää homman leikiksi, eikä soittanut kunnolla. Alko mennä hermot siihen touhuun. No seuraava vitutuksen syy taisi olla se, että kasvovärit eivät meinanneet totella minua, ja naamani näytti aivan järkyttävältä. Vedin sen siis aivan valkoiseksi, maalasin huuleni mustaksi ja minulla oli myös mustaa luomiväriä. Muuten oli ihan ok, mutta kasvoväri oli sellaista ihanaa tarttuvaa tököttiä, että hiukseni meinasivat liimautua siihen koko ajan, ja naamani kiilsi älyttömästi. Olin siis zombi. Sain naaman kommentteja "mene lääkäriin" jne. Se ei ollut kuitenkaan vituttava osa, vaan se, että ystävälläni oli kahdenkeskeistä asiaa toiselle ystävälleni. Ja muutenkin tunsin oloni yksinäiseksi. Meinasin ruveta itkemään (tämä nyt on hieman noloa) kun näin ystäväni tanssimassa erään koulumme pissiksen kanssa. Tuo ystäväni on siis poika (heppu joka potkaisi minut pihalle bändistä) ja hän on kunnon heviäijä (ja kaikenlisäksi vielä hieman homolta vaikuttava). Se oli ihan kiva isku kasvoja vasten (selitän aiheesta lisää, jos jotakuta kiinnostaa, mutta tuskin). Ai niin, anteeksi, en yleensä luokittele henkilöitä, vaan pidän heitä tasa-arvoisina, mutta nyt nimien kiertämiseksi ilmoitan asian noin.

Perjantaiaamu alkoi ihanasti, jouduin juosta samperin kipeällä polvella 600m tihkusateen piiskatessa kokonaisvaltaisesti kasvojani, housujani, farkkutakkiani, hanskattomia käsiäni ja huppariani (farkkutakki jäi kiireessä auki). Olo oli niin vittumainen, että teki mieli lysähtää ojaan itkemään ja kuolla sinne. Kyyneleet valu silmistä kivun takia. Joka juoksuaskel oli helvettiä. Ja kaikki vaan sen takia että ehtis paskalaan tekemään bilsan koetta, johon en ollut ehtinyt lukea, ja muutenkin vitutti vielä torstai. Koulussa kuitenkin oli ihan kivaa, bilsan koe olikin helppo, mutta en silti saa täysiä pisteitä. Kuvistunti oli mahtava, mä, mun vasemmalla puolella istuva bändimme rumpali ja oikealla puolella istuva elämänpilaajani töhräiltiin halloweenkuvia. Mä tein zombihahmoa, ja rumpali ystävällisenä piirsi sen päässä olevasta kokkiveitsestä valuvan verinoron ja tikit poskeen. Oli hauskoja juttuja sillä tunnilla, tosiaan.

Koulun jälkeen eteeni aukeni uusi maailma, kun luokkani uusi tyttö tuli meille. Me puhuttiin läpi maat ja taivaat, ja siitä aukeni mulle aivan uusia puolia. Sain uuden ihmisen, jolle voin puhua kaikesta mahdollisesta. Se on huippua. No lähdin sitten yhtäkkiä kaverini bileisiin, joissa oli ihan hauskaa, 2h pelattiin minä & kolme tyttöä pullonpyöritystä, sitten riehuttiin tunti ja ehdin olla heidän & poikien seurassa varmaan puol tuntia, kun isäni tuli hakemaan. Sain myös tietää yhdeltä tytöltä yhden mielialaa taas asteella pudottavan asian.

Nyt ajatukseni juoksevat rataa Suppo ja Jorkki, Jorkki ja Suppo. Ei, Needled ja Jorkki, ja Jorkki ja Needled, niin sen pitäisi mennä, mutta ei mene, vaan menee Jorkki ja Suppo. Lämmin teekuppikaan ei piristä nyt mielialaa. Mä en kuitenkaan saa muutettua asioita, mutta koko ajan mieleen palaa näky heistä kahdesta tanssimassa, anteeksi vain. Ja kun kappale oli vielä My Heart Will Go On, todella nyyhkybiisi, ei oloni helpotu yhtään. Nyt on sellanen olo, et mun angstikausi tekee taasen tuloaan, eikä lakkaa muutamaan kuukauteen. Että sinne meni se iloisuus. Yksi saakelin kappale & sen hetkiset näkymät muuttivat mielialani todella suuresti. Mutta nyt loppuu paskan jauhaminen, häivyn mässäämään suruuni ja masennukseeni ja jatkan koneella seikkailua. Tiedän, olen säälittävä, ja pitäisi piristyä, muttei onnistu. Heippa.

 

Nyt elämä on iloista, on nimittäin alkanut syysloma, ja minua naurattaa. Ja tässä on se syy:

SÄÄNNÖT:
1. Laita MP3sesi/musiikkitoistimesi shufflelle (sekoitustoistolle).
2. Paina seuraavaa joka kysymykselle.
3. Käytä biisin nimeä kysymyksen vastauksena vaikka se ei sopisikaan. EI HUIJATA!

 

1. Mitä kuuluu?
- Tallulah (Sonata Arctica)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

2. Oliko tänään mukava päivä?
- Rebel Yell (Billy Idol-coveri, esittäjä Children Of Bodom)

3. Mitä olet tänään tehnyt?
- Lonely (Akon) Mitä vittua mun Media Playerin kätköistä löytyy? ]käkä

4. Mitä aiot tänään vielä tehdä?
- Shy (Sonata Arctica)

5. Missä nukuit viime yön?
- Burbot's Revenge (Kalmah)

6. Millainen olo sinulla oli aamulla?

- Tie My Rope (Children Of Bodom)

7. Mitä söit aamupalaksi?
- Kadonneet Kolme Sanaa (Stam1na)

8. Missä olet tänään ollut?
- Locking Up The Sun (Poets Of The Fall)  En tiennytkään

9. Millainen olo sinulla on nyt?
- One From The Stands (Kalmah)

10. Mistä sinä pidät?
- When You're Gone (Avril Lavinge)  ]käkä

11. Mikä sinun ongelmasi on?
- I'm Too Sexy (Alvin and the Chipmunks)  ]kierit]kierit

12. Mihin olet tyytyväinen?
- I Am A Legend (Arch Enemy) ]käkä ai oonko?

13. Millaisessa maailmassa vietät ensi yön?
- Hellhounds On My Trail (Children Of Bodom)

14. Millainen päivä sinulla on huomenna?
- Paranoid (Black Sabbath)  XD En malta odottaa

15. Millaiset vaatteet sinulla on tällä hetkellä päällä?
- Ion (Apocalyptica)

16. Millainen ilma ulkona on?
- Heavenly Perverse (Dimmu Borgir)

17. Millainen on paras ystäväsi?

- Erilaisen Rakkauden Todistaja (Stam1na) Wou, hauskaa

18. Millainen on teidän suhde?
- Rise Of The Tyrant (Arch Enemy)

19. Kuvaile itseäsi?
- Blood Is Thicher Than Water (Impaled Nazarene)

20. Millaiset fiilikset on nyt?

- Phantom Of The Opera (Nightwish)  XDD

 

Nii, ja Mirri pyys mua tekemään listan, johon merkkaan elämän pienet asiat, jotka aiheuttavat minulle iloa. No tässä tulee:

 

1. Saunominen. Tosin sitäkin voi tehdä vain pari kertaa viikossa, mutta kuumassa saunassa yksikseen makoilua ihanampaa saa etsiä.

2. Musiikin kuuntelu. Yleensä näin, mutta välillä sekin pistää vihaksi, tai ei vain yksinkertaisesti jaksa kuunnella mitään.

3. Laulaminen. Se poistaa paineita, ja helpottaa oloa. Ihan kunnolla saan laulaa vain harvoin, perheelläni menee nimittäin hermot, jos lauleskelen suuremmin, sillä he eivät vain jaksa kuunnella. Sellaista kevyttä hyräilyäkin on aina välillä mukava harrastaa, mutta voimakas ja sydämen pohjalta kumpuava laulu on mielestäni kaikkein vapauttavinta.

4. Ficcailu. Se yleensä piristää, ja tarkoitan tällä sekä kirjoittamista että lukemista. Yleensä kyllä vain masennun pahemmin, kun kirjoitan itse jotakin, ja ficcien henkilöiden tunteet vaikuttavat omiin tunteisiini todella lujasti, joten aivan kamalan surullisia ficcejä lukiessani itken. Ja Tiskirättiä lukiessani säälin todella paljon Tumppia.

5. Neulominen. Sekin vain kausiluontoisesti. Ja silloin, kun neulon oikein, eikä tarvitse purkaa kaikkea tekemäänsä työtä. Nytkin neulon ihanaa villapaitaa<33

 

Siinä on ainakin ne tärkeimmät. Tietysti miun 12-vuotta nuorempi pikkusiskoni on myös ihana, silloin kun ei huuda suoraa kurkkua. Sitten 2-vuotta nuoremmasta kauhukakarasta emme puhu ollenkaan mitään...

 

Nyt on menossa sellainen mitensennytsanoisi, välikausi. Olen aika neutraalilla tuulella, kuuntelen neutraalia musiikkia, olen sekä iloinen että surullinen. Joten luultavasti edessäpäin saattaisi olla kauan odotettu inspiraatiokausi, todella syvä masennuskausi tai sitten iloisuuskausi, joka luultavasti johtuisi kokeettomasta ajasta ja joulun saapumisesta. Pomppisin kyllä kattoon riemusta, jos pian tulisi lunta. Odotan sitä ihan simona. Tai siis Needledinä. Mutta kuitenkin. Syysloman aikana koetan saada ainakan villapaitani takapuolen valmiiksi, toivonmukaan myös edes hihat, ja jos hyvin menee, niin saan aloitetuksi myös etuosan. Sitä varten pitää kyllä ostaa vielä kerä keltaista Seitsemää Veljestä. Saatan joskus laittaa tänne kuvia villapaidastani, jos se onnistuu hyvin. Villiksen jälkeen tarkoituksena olisi tehdä kirkkaanpunaiset säärystimet, jotka näyttäisivät todella upeilta mustia farkkujani vasten. Kun kerrankin löysin uskomattomasti istuvat, jopa sopivan pituisen mustat perusfarkut. Niiden kaveriksi pitää vielä ostaa joko pääkallo tai niittivyö, pitää nyt katsoa rahatilanteen mukaan. Tiistaina häivyn kohti Porvoota, ja joudun olemaan ainakin kuusi päivää ilman konetta. Se on ainoa surullinen asia tällä hetkellä. Mutta, tulen taas joskus myöhemmin höpisemään kaikkea päätöntä, iloista tai surullista, riippuu tilanteesta.

 

Terve ja heipä hei.

On taas tällanen ihana masispäivä. Mikään ei piristä, ja mitään ei osaa tehdä. Lenkillä sain sentään käytyä. Se on mulle nykyään eräänlaista terapiaa; saa kävellä rauhassa metallia kuunnelen tunnin ajan luonnon äärellä, mutta silti pysyy todellisuudentaju paikallaan, kun ohi ajaa aina välillä autoja. Tuntuu, et mä en pysys kasassa ilman niitä mun lenkkejä. En mä oo ees pitkän aikaa niitä heittänyt, vasta muutaman viikon, mutta niistä on tullut mulle tärkeitä. Mutta mulla oli jotain kerrotavaakin. Otsikko liittyy kaikella tavalla mun tänhetkisiin fiiliksiin. Olen yksin monien asioiden kanssa.

Mulla ei ole oikeita kavereita. On sellaisia hengailukavereita, juttelukavereita, sitten sellaisia pinnallisten asioiden purkamiskavereita. Ei ole yhtään musiikkikaveria, tai ficcailukaveria. Eikä masennuskaveria. Ärsyttää, kun kaikki luulee mua ihan erilaiseksi kuin mitä olen. Kukaan ei tiedä sisäistä minua. Ei edes vanhempani. Olen täydellisen oma itseni vain ollessani yksin omassa huoneessani. Ja tietokoneella. Mutta toisaalta en edes tarvitse kavereita, onhan minulla musiikki ja kirjoittaminen. Mutta välillä tulee sellaisia hetkiä, että haluaisin jonkun IRL kaverin, jonka kanssa voisi lähteä keikoille, ostoksille yms. Tai no kyllähän minä ostoksilla voin käydä noiden hengailukavereideni kanssa, mutta silloin en voi ostaa sellaisia vaatteita, jotka ovat todellakin minua itseäni. Ja oikeasti, ei ole ketään jonka ottaisin mukaani esimerkiksi Children Of Bodomin keikalle, jos joskus sinne pääsisin. Ja en meinaa päästä, koska ei ole tuollaista kaveria, eivätkä vanhempanikaan kuuntele metallia, karttavat enimmäkseen. Ikäkään kun ei riitä itsekseni keikoille lähtemiseen, ja jos riittääkin, niin vanhempani eivät päästä, ellei se ole Kuopiossa, ja Bodom tuskin Kuopioon tulee. Mun tuurilla juuri sitten, kun olisin tarpeeksi vanha keikkailemaan, herrat päättävät lopettaa keikkailun/joku jäsenistä kuolee/ Bodom lopettaa. Ettehän huomaa yhtään pessimistisyyttä? Ehkä mä sitten löydän jonkun oikean ikäiseni ystävän, kun muutan pois korvesta.

Olen aivan yksin ajatusteni kanssa. En voi kertoa niistä kenellekkään, paitsi no mitä nyt jauhan täällä blogissa. Ilman musiikkia ei olisi minua. Kuolisin, jos menettäisin käteni, ja minusta tulisi mykkä. Vähintäänkin rupeaisin viiltelemään, koska musiikki ja kirjoittaminen ovat ainoita tapoja tuoda ulos tuska sisältäni. Laulamalla saa niin helposti helpotettua oloa, mutta sitäkään ei voi loppujen lopuksi kovin usein aivan sydämensä pohjasta tehdä, koska minulla on todella voimakas ääni, ja äitini ja sisareni valittavat siitä, että laulan. Käy muka korviin. Meinaan välillä pakahtua tukahdettuihin tunteisiini. On paljon musiikkia, joka on minulle elintärkeään. Children Of Bodomin musiikki on esimerkiksi sellaista. Needled 24/7 on minulle kaikista rakkain ja tärkein kappale, sen sanat ovat vain niin osuvat. Sen kappaleen perusteella valitsin nickinikin, ja myös sen takia, että olen tarpeeton kaksneljäseiska. Kun vanhempani ja ystäväni vain rähjäävät suurimman osan ajasta minulle, ja teen kaiken aina väärin. Tiedän, tiedän, kyllä ne mua rakastaa, ja mun vanhemmat on mulle tärkeitä, mutta silti en oo ikinä ollu niille niin rakas kun mun pikkusisko on, ja kuten mun pikkuveli oli.

Tää jäi nyt vähän kesken, mutta kirjottelen taas sitten kun on aikaa.

Tänään oli vittumainen päivä. Siis oikeasti. Aamu alkoi kylläkin ihan hyvin. Heräsin, laitoin suoristusraudan lämpiämään, touhuilin kaikkea mitä normaalisti aamulla, ja suoristin hiukseni. Siis kauheat käkkäräni olivat piikkisuorat. ... Puoli tuntia. Kun puoli tuntia suoristamisen jälkeen olin koululla, ensimmäiset suortuvat olivat laineilla. Olin nähkääs ollut kosteassa ilmassa ulkona, ja luonnokiharat hiukseni reagoivat siihen välittömästi. Se oli ensimmäinen vitutukseni syy.

Toinen oli sitten se, että yksi 10-vuotias tyttö tuli luokseni sanomaan, että hiukseni ovat kamalat. Äitini laittoi eilen minulle vaaleita raitoja aika runsaasti, ja itsestäni se näytti ihan mukavalta, ja sitten tullaan tuollaista tokaisemaan päin naamaa. Siitä nähdään hyvin, miten ihania nämä lapset ovat.

Kolmas vitutuksen syy oli koulukuvaus. Sitä varten vedin hiukseni suoraksi, ja nousin vartin aikaisemmin sängystä. Ei olisi ollenkaan huvittanut mennä hymyilemään tekopirteästi sinne kameran eteen.

Neljäs vitutuksen syy oli, että kaverini toitottelivat koko ajan, että kiharat sopii mulle paremmin, ja että näytin oudolta. Kiitos vaan. Oli sentään muutamia mukavia ystäviäni, jotka sanoivat, että hiukseni olivat hienot. Mitä nyt itse kirosin niitä koko päivän alimpaan helvettiin...

Viides vitutuksen syy oli kylmä ilma. Mulla oli päälläni sentään paksu farkkutakki ja pitkähihainen, sekä lapaset ja vuorelliset housut, mutta silti oli ihan saatanan kylmä. Että jeejee.

Kuudes vitutuksen syy oli se, että kun bändikerho alkoi kaksi viikkoa sitten (ai niin, olen unohtanut kertoa siitä), ja minut laitettiin samaan bändiin kolmen luokkalaiseni pojan kanssa, he ovat jo nyt heittämssä mua pelolle. Toivottavasti ohjaajamme ei suostu siihen, ja saan jäädä. Ärsyttää, kun samaiset bändikaverini luulevat, että kuuntelen pelkkää Elastista yms. (väärinkäsitys johtuu siitä, että puhelimessani oli n. 200 biisin seassa YKSI kappale jossa Elastinen oli mukana) vaikka oikeasti kuuntelen metallia ja rockia. Tuo asia potuttaa. Ai niin, vielä lisäinfona mainittakoon, että nuo nykyiset bändikerhosoittokaverini ovat ne heput (miinus yksi) joiden kanssa soitin aikaisemmin aivan omassa bändissä, ja jotka sitten potkaisivat minut törkeästi pellolle, vaikken mitään ollut tehnyt (kannan siitä vieläkin kaunaa)

Seitsemäs vitutuksen syy oli, että musiikin tunti jäi vajaaksi koulukuvien takia. Viime kun ainakin kolme musiikintuntia on jo aikaisemminkin mennyt kokonaan (minulla on yksi tunti viikossa musiikkia). Hoilattiin pelkästään Suuria suruja, pieniä pyyntöjä sekä Daa Daa:ta. Yäk.

Kahdeksas vitutuksen syy oli, että muutama luokallani oleva poika kutsuivat minua ja ystäviäni marttakerhoksi. Vastavedoksi me nimettiin poitsut "Homppelipoikien klubiin". Ja päätettiin, että aina, kun he vain mainitsevatkin martat, tokaisemme lauseen, jonka pari viikkoa sitten kuulimme kuviksen tunnilla: "Jouni, älä, tuo sattuu!" Hehheh.

Yhdeksäs vitutuksen syy oli kuvisaiheemme. Piti tehdä akvarelliliiduilla maisema, johon piirretään hirvi. Ja mähän en hirvee osaa tehdä. Siinä sitten koko kaks tuntia juteltiin kavereiden kanssa, ja kumitin epätoivoisena parinpalaa, johon koitin piirtää hirveä.

Kymmenes vitutuksen syy oli valkovenäläinen bussikuski. Mua ärsyttää, kun kotimatkalla on aina välillä tuntematon heppu, ja joudun sen takia painaa sitä pysäytä-nappulaa. Mä en tykkää sen nappulan painamisesta. Vakikuski osaa pysäyttää oikealla pysäkillä nappia painamatta.

Yhdestoista vitutuksen syy oli se, etten saanut lataamaani Corpse Briden versioon tekstitystä, vaan jouduin kuuntelemaan englanninkielistä elokuvaa. Eihän tuo mitään, kyllä mä selvää sentään sain suurimmasta osasta siitä, mistä he puhuivat elokuvassa. Aivan perkeleen hyvä leffa muuten.

Kahdestoista vitutuksen syy oli vatsakipu, josta kärsin vielä hetki sitten. Vatsaa raastaa niin lujaa, että meinaa taittua kaksinkerroin. Että mä sitten rakastan sitä tunnetta.

Kolmastoista vitutuksen syy oli sitten vakikaverini päänsärky, joka tekee tuttavuutta kanssani tälläkin hetkellä. Ei oo Panadol vielä ehtinyt vaikuttaa.

Neljästoista vitutuksen syy oli heikko olo. En pystynyt ripustamaan pyykkejäkään kuivamaan, koska meinasin pyörtyä. Taidan olla tulossa kipeäksi. Not nice.

 

Mahtui tähän päivään silti jotain iloistakin. Söin karjalanpiirakoita, koulussa oli ruokana ohrapuuroa ja mehukeittoa, namimaiskis. Lisäksi meillä tulee nyt kotona vettä. Melkein viikko jouduttiin olla ilman, koska vesipumppu hajosi. Pääsen myös luultavasti huomenna Kuopioon ottamaan toisen reiän vasempaan korvaani, ja katsomaan jonkin leffan ilmaisella leffalipulla. Olisi myös mukavaa saada jotain luuksi kelpaavaa materiaalia korsetintekeleeseeni. Kotoa kun en siihen tarkoitukseen ole mitään löytänyt. Mutta ikinä ennen ei ole kyllä vituttanut yhtä valtavasti kuin tänään. Oli noita vitutuksen aiheita vielä enemmänkin, mutten jaksa listata niitä yhtään enempää.

Tulen taas selittämään hyviä/huonoja fiiliksiäni, ja pääni syvimpiä mietteitä, kun sille päälle satun.